Iman Gharagozlu on ruoan maailmaan intohimoisesti uppoutunut visionääri, joka on muovannut suomalaista ruokakulttuuria rohkeudellaan ja luovuudellaan.
Imanin tapahtumarikas tarina lapsuuden koettelemuksista tämän päivän roolimalliksi on täynnä rohkeutta, sitkeyttä ja arvaamattomia käänteitä! Lapsuus Iranin radikaalin hallinnon varjossa, pakomatka Kiinan kautta Suomeen sekä nousu ravintola-alan esikuvaksi ja yhteyksien rakentajaksi ruoan avulla nostaa vähintäänkin ihokarvat pystyyn.
Iman kertoo koskettavassa tarinassaan, miten sopeutuminen, positiivisuus ja rakkaus ruokaan ovat olleet hänen voimavaransa ja kuinka hän ja hänen puolisonsa Leena työskentelevät nyt yhdessä muuttaakseen käsityksiämme siitä, miten ruoka voi yhdistää ihmisiä ja avata kulttuurien rikkauksia.
Iranissa syntynyt Iman identifioituu vahvasti iranilaiseksi, vaikka monet hänen maanmiehensä ulkomailla käyttävätkin "persialainen"-termiä välttääkseen Iranin nykyhallintoon liittyviä mielikuvia. Lapsena Iman lähti Iranista pakolaisena perheensä kanssa ja on ollut poissa kotimaastaan yli kolmekymmentä vuotta. Perheen matka Suomeen alkoi Pekingistä, jossa poliittinen tilanne ja isän työn valvonta loivat elämään haastavia elementtejä. YK ja Ruotsin suurlähetystö suosittelivat Suomea erityisesti koulutusjärjestelmän vuoksi, ja perhe saapui 90-luvun alussa YK:n pakolaisjärjestön avulla Salon kaupunkiin. Suomen lumiset maisemat ja asutuksen harvuus eivät kuitenkaan vastanneet Imanin kuvitelmaa kinosten peittämistä autoista ja taloista, jotka olisivat kilometrien päässä toisistaan – tänään nämä alkuperäiset mielikuvat hymyilyttävät häntä.
Ensimmäiset vuodet Salossa olivat täynnä haasteita ja jopa rasistisia kokemuksia. Ensimmäisinä koulupäivinä autoilijat sekoilivat ja pällistelivät, sillä ulkomaalaiset olivat tuohon aikaan harvinainen näky Salossa. Kouluaikana rasismi ilmeni muun muassa biologian opettajan käytöksessä tiettyjä ihmisryhmiä kohtaan, mutta Iman ei usein joutunut itse suoran rasismin kohteeksi, sillä hän vietti paljon aikaa suomalaisten ystäviensä kanssa. Monet muut ulkomaalaiset puolestaan pysyivät omissa yhteisöissään, mikä saattoi vaikeuttaa yhteyksien luomista. 90-luvun laman myötä rasismi Salossa lisääntyi, ja Imankin joutui väkivallan kohteeksi lukiossa kaupungin yökerhossa. Myöhemmin pizzeriassa joku saattaa yhä huudella: ”Minä tulen ensin, sinä sitten… kai sinä sen ymmärrät”.
Imanin perheen kansainvälinen ja sosiaalinen tausta auttoi heitä ehkä muita helpommin sopeutumaan uuteen maahan, Iman arvioi. Lisäksi yhteiskunnan tuki oli tärkeä perheen hyvinvoinnin kannalta, ja heille järjestetty ystäväperhe auttoi heitä oppimaan suomen kieltä, kulttuuria ja tapoja. Iman kokee, että niin 90-luvulla kuin nykyäänkin Suomessa individualismi ja avoimuuden vähäisyys voivat tehdä maahanmuuttajien sopeutumisesta haastavaa, mutta Imanin perheellä oli onneksi vahva tukiverkosto. Vaikka alku ei ollut helppo, Iman on äärimmäisen kiitollinen vanhempiensa päätöksestä muuttaa Suomeen. Iman kertoo, että kaikki kokemukset, niin hyvät kuin huonot, jättävät jälkensä ihmiseen. Häntä on pysäytetty kadulla ja kyseenalaistettu hänen olemassaolonsa Suomessa. Myös työelämässä on ollut haasteita. Kaikki kokemukset ovat luonnollisesti jättäneet jälkensä, mutta Iman on päättänyt keskittyä positiivisuuteen ja siihen kaikkeen hyvään mitä hän on saanut ja kokenut.
Peruskoulun jälkeen elämä tuntui helpommalta. Lukion jälkeen Iman suuntasi Lontooseen opiskelemaan arkkitehtuuria ja palasi myöhemmin Suomeen, jossa hän teki uraa ravintola-alalla. Imanin veli perusti yökerhon, jonka ravintolatoimen johtajaksi Iman ryhtyi. Iman on vuosien saatossa kerryttänyt vahvan tausta ravintola-alalta, ja hän onkin ollut mukana noin kymmenen eri ravintolan toiminnassa. Hän korostaa vahvuutenaan kykyä sopeutua tilanteisiin ja tehdä niistä parhaansa. Vaikka arkkitehdin ura jäi ravintolatyön tieltä, Iman ei kadu päätöksiään, sillä hän uskoo, ettei katumuksella ole merkitystä – tärkeintä on oppia ja mennä eteenpäin.
Koronapandemian aikana Iman vähensi töitään ravintola-alalla, kun taas hänen vaimonsa, Leena, puolestaan työskenteli kotitoimistossa tiiviisti Teams-kokouksissa. Iman alkoi valmistaa ruokaa Leenalle, ja Leena jakoi kuvauksia ruoista sosiaalisessa mediassa. Pian ihmisten kiinnostus heräsi, ja eri mediat alkoivat ottaa heihin yhteyttä. Tämä johti siihen, että Iman ja Leena kehittivät oman ruokabisneksensä, ja lopulta molemmat päättivät jättää päivätyönsä keskittyäkseen ”Iman ja Leena safkaa” -konseptiin.
Imanin suuri unelma on vaikuttaa ihmisten ruokailutottumuksiin ja kulttuuriin. Hän haluaa murtaa käsityksiä ruoasta ja näyttää, miten yhdessä syöminen voi avata uusia näkökulmia elämään ja kulttuureihin. Hän ja Leena haluavat tehdä yhteiskunnallista hyvää kokkaamalla esimerkiksi yläkoululaisten ja muiden yhteisöjen kanssa ja opettamalla ruokailun merkitystä.
Mitä maahanmuuttoon ja sopeutumiseen tulee, Iman kokee, että niiden on oltava molemminpuolista. ”Jos muuttaa Suomeen, pitää hyväksyä, että on muuttanut tänne, ja hyväksyä uusi elinympäristö. Jos yhteiskunta etsii tulijasta vain hyötyjä, kuten työresurssia, ei sekään toimi.” Suomessa eletään minä-keskeisessä kulttuurissa, Iman toteaa. Apua ei haluta pyytää eikä antaa, mikä luo ulkomaalaisille suuren paineen selvitä yksin. Imanin mukaan paras sopeutuminen syntyy, kun sekä maahanmuuttaja että yhteiskunta tekevät töitä integroitumisen eteen. Myös oma toiveikas ja positiivinen asenne ja ahkeruus vievät pitkälle, Iman kokee.
Imanin tarina on aito, inspiroiva esimerkki vahvasta tahdosta, intohimosta, periksi antamattomuudesta ja positiivisesta asenteesta, jolla hän kohtaa uuden ja tuntemattoman. Myös Imanin kokemukset maahanmuutosta ovat toivoa herättävä haasteista huolimatta. Vaikka kaikilla ei olekaan yhtä hyvä kokemus Suomeen tulosta tai maahanmuutosta, on meidän tärkeää tehdä yhteistyötä yhteisten tavoitteiden saavuttamisen eteen. Monimuotoisuus, yhdenvertaisuus ja inkluusio ovat ikuinen matka ja vaativat jatkuvaa työstämistä onnistuakseen.
IMAN & LEENA SAFKAA
Lue lisää ja inspiroidu!
Iman & Leena safkaa-tilin löydät
IG- kuvakkeen takaa.